Miksi seurantaa

Miksi seurata hoitotyön laatua?

Hoitotyön laatu on kaikkien hoitotyön toimijoiden vastuulla. Potilaan hoidosta vastaavat hoitotyöntekijät noudattavat näyttöön perustuvia toimintatapoja potilaiden hoidossa, tuottavat laatutietoa esimerkiksi kirjaamisen kautta ja seuraavat tietoa toimintansa tuloksista ja hoidon laadusta.

Hoitotyön johtajat käyttävät laatutietoa päätöksenteossa ja johtamisen tukena esimerkiksi kohdentaakseen resursseja hoidon laadun ja vaikuttavuuden kannalta keskeisten asioiden kehittämiseen. Suomesta kuitenkin puuttuu kansallinen hoitotyön laadun seuranta- ja vertailujärjestelmä, josta kansainvälinen esimerkki on yhdysvaltalainen National Database of Nursing Quality Indicators.

Mihin hoiverke pyrkii? 

Hoitotyösensitiivisen laadun ja vertailun tavoitteina on 

Tukea johtamista 

Tuotetaan laatutietoa hyvinvointialueille / organisaatioille palveluiden johtamisen, seurannan, valvonnan ja päätöksenteon tueksi. 

Tukea työntekijöitä 

Edistetään työntekijöiden tietoisuutta oman toimintansa tuloksista ja siten edistetään laadun varmistamista kliinisessä hoitotyössä. 

Tukea hoitotyön professiota 

Tehdään hoitotyön vertaisarviointi ja hyvien käytänteiden jakaminen mahdolliseksi. Tunnistetaan laadun poikkeamat tutkimuksen ja koulutuksen tueksi. 

Turvata laatua potilaille ja asiakkaille 

Tehdään hoidon ja hoivan tulokset näkyviksi ja vertailukelpoisiksi.  Tuotetaan potilaille ja asiakkaille turvallista, vaikuttavaa ja parasta mahdollista hoitoa.